151130_SD6_Sokraattinen dialogi ryhmätyömenetelmänä

Sokraattinen dialogi on ryhmätyömenetelmä 6-12 ihmisen kokoiselle ryhmälle. Dialogi tarvitsee fasilitaattorin, jonka johdolla ryhmä pyrkii etsimään vastausta yleiseen kysymykseen. Esimerkiksi: ”Mitä on onnellisuus?”, ”Mitä on hyvä elämä?”, ”Mitä on henkisyys?”, Mitä on sivistys?”, ”Mitä on vapaus?”. Sokraattista dialogia ei pidä sekoittaa niin sanottuun sokraattisen dialektiikan metodiin (elenkhos), jossa Sokrates ajaa kysymyksillään keskustelukumppanin umpikujaan (aporia). Sokraattinen dialogi puolestaan auttaa ryhmää saamaan selville ”Mitä jokin on?” yleisellä tasolla. Käsiteltävä teema voidaan valita joko etukäteen ennen dialogia tai sitten osallistujien kanssa yhteistyössä dialogin alussa.

 

Sokraattinen dialogi ryhmätyömenetelmänä on antoisa keskustelumuoto, jossa päätöksenteko kietoutuu konsensuksen saavuttamiseen. Sokraattisessa dialogissa ei ole voittajia eikä häviäjiä. Ryhmä kokonaisuutena joko hylkää tai hyväksyy dialogin eri vaiheessa saavutetut johtopäätökset. Jokainen olennainen kysymys, epäily, oivallus, huomio tarjoaa osallistujille erilaisia näkökulmia käsiteltävään asiaan. Loppujen lopuksi jokaisen osallistujan tulee hyväksyä ryhmän yhteisen harkinnan tuloksena saadut näkemykset.

 

Sokraattisessa dialogissa on oma symmetrinen rakenteensa, joita voidaan kutsua tiimalasi-malliksi. Laajimmillaan se on alussa ja lopussa. Suppeimmillaan se on dialogin keskivaiheessa. Dialogi alkaa universaalilla kysymyksellä: esimerkiksi ”Mitä on sivistys?”. Tämän jälkeen jokainen osallistuja kertoo aiheeseen liittyvänsä oman kokemuksellisen esimerkin. Muut osallistujat saavat esittää tarkentavia kysymyksiä esimerkin kertojalle. Valitusta esimerkistä tulee dialogin tärkein työväline.

 

Kun käsiteltävä esimerkki on valittu, sen kertoja antaa ryhmälle mahdollisuuden tarkastella dialogin teemaa hänen kokemuksensa kautta. Ryhmä pyrkii ymmärtämään esimerkkiä ja siihen liittyviä yksityiskohtia hyvin huolellisesti. Fasilitaattorin tehtävä johdattaa keskustelua ja kirjata puheenvuoroista tärkeimmät kohdat paperille kaikkien nähtäväksi. Näin ryhmällä on keskustelun pääkohdat näkyvillä.

 

Ryhmä määrittelee tarkasti sen, missä kohtaa valitussa esimerkissä on selkeästi kerrottu ”Mitä on sivistys?”. Puhutaan ydinväittämästä. Apuna voidaan käyttää lausetta ”Tässä esimerkissä sivistystä on…” Lausetta jatketaan dialogisesti osallistujien ehdotuksilla, joista saattaa kehkeytyä yksi yhteinen näkemys, siitä ”Mitä sivistys on?”. Toisaalta yhteistä näkemystä ei välttämättä synny, jos sokraattinen dialogi pidetään esimerkiksi yhden päivän pituisena.

 

Näin dialogissa ollaan palattu yleiseen universaaliin tilanteeseen, jonka jälkeen ryhmän aikaansaamaan yleisen tason väitettä voidaan peilata ryhmäkeskustelun alussa esitettyihin jokaisen osallistujan esimerkkeihin. Hyvin usein yleisistä väitteistä löytyy yhtäläisyyksiä osallistujien esimerkkeihin. Jos fasilitaattorilla on jokin yleinen vallalla olevan malli, teoria tai yleisesi hyväksytty näkemys käsitellystä aiheesta, sen yhteensopivuuksia voidaan tarkastella ryhmäkeskustelun konsensukseen perustuvaan näkemykseen.

 

Leonard Nelsonin alulle saattama sokraattisen menetelmän keskustelu ei ole enää se sama keskustelu, josta hän esitelmöi vuonna 1922. Tästä puheesta on aikaa jo lähes sata vuotta. Sokraattista keskustelua on sovellettu ei tieteenaloilla, sekä tutkijoiden näkemykset ja kirjoitetut artikkelit ovat kehittäneet sitä moniin eri suuntiin. Itsekin ajattelen tällä hetkellä toisin kuin ottaessani filosofisen praktiikan ensiaskeleita ja aloittaessani sokraattisen dialogin työmetodin käytön 2000-luvun alussa. Toki filosofisen praktiikan erilaiset menetelmät ovat edelleenkin käytössäni parantuneina ja kehittyneempinä versioina.

 

Osa 6 artikkelista, joka on julkaistu Uusi Safiiri-lehdessä 2/2015

Mainokset