151214_Filosofinen praktiikka?

Filosofisen praktiikan osa-alueita on ainakin viisi: filosofinen neuvonta, sokraattinen dialogi, filosofinen konsultaatio, filocafe ja lasten filosofia. Seuraavassa käsittelen näitä osa-alueita tarkemmin.

 Filosofinen neuvonta

Saksalainen Gerd Achenbach (1947-) avasi filosofin vastaanoton vuonna 1981 kotikaupungissaan Bergisch Gladbachissa. Hän laati saksankielisen kirjoituskokoelman Filosofinen praktiikka vuonna 1984. Achenbachista katsotaan alkaneen filosofisen praktiikan liike, johon myös filosofin vastaanotto kuuluu. Filosofista vastaanottoa kutsutaan myös filosofiseksi neuvonnaksi. Filosofisen praktiikan kansainväliset konferenssit saivat alkunsa vuonna 1994, kun Lou Marinoff (1951-) ja Ran Lahav järjestivät filosofisen neuvonnan konferenssin Kanadassa.

Achenbach piti Sokrateen (469-399) toimintaa esikuvanaan ja puhui, kuinka filosofian on uskallettava tulla ihmisten elämään ja tarttua virkistävällä ajattelulla arjen vaikeuksiin. Achenbach tähdensi eroa psykiatriaan ja psykoterapiaan. Filosofin keskustelukumppaneita ei terapoitu vaan heidän kanssaan pidettiin neuvoa. Keskustelun aiheet olivat elämään kyllästymiset, turhautumiset ja tympääntymiset tai mitkä tahansa vierasta vaivaavat ajatukset ja kokemukset.

Achenbachille kaikki kaikessa oli vapaa keskustelu, josta hän totesi seuraavasti ”Konseptini on konseptittomuuden konsepti”. Vapaan keskustelun myötä vieras saattoi hahmottaa omaa elämäänsä uudella tavalla. Hän piti kiinni metodittomuudesta, koska se erotti filosofian tieteistä. Suomessa ensimmäisen filosofin vastaanoton vuonna 1999 avasi lastenpsykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti Antti S. Mattila (1957-).

Samana vuonna Suomeen perustettiin Suomen filosofisen praktiikan yhdistys (SFPY), jolla ei ole toimintaa tällä hetkellä. Suomalaisesta filosofisesta praktiikasta löytyy lisätietoa nettisivuilta > http://filosofit.fi/FiPra/. Kriittinen korkeakoulu aloittaa syksyllä 2016, jo järjestyksessä kolmannen, filosofisen praktiikan koulutusohjelman > http://kriittinenkorkeakoulu.fi/kriittinen/wp-content/uploads/2011/08/Filosofisen-praktiikan-koulutus-24.9.2016-26.5.2018.pdf

Vaikka Achenbachia pidetään filosofisen praktiikan liikkeen perustajana, yhdysvaltalainen Peter Koestenbaum (1928-) puhui filosofisesta neuvonnasta jo 1970-luvulla. Korkeasta iästään huolimatta hän työskentelee edelleen liikkeenjohdon konsulttina. Asiakkaat tulevat keskustelemaan hänen kanssaan, koska haluavat tehdä lisää rahaa. Tämän Koestenbaum kääntää kysymällä kuka olet, mitä olet ja minkälainen ihminen haluat olla tulevaisuudessa? Hänen mielestään filosofin tehtävä on auttaa asiakasta löytämään itsensä.

Brittiläisen Tim LeBon mukaan filosofisessa neuvonnassa tarvitaan menetelmää. Hän on kehittänyt neliportaisen kokemustiedon esiin nostamisen menetelmän. LeBon puhuu sokraattisesta menetelmästä, joka on kuitenkin eri asia kuin sokraattinen dialogi ryhmäkeskusteluna.

Ensimmäisellä askelmalla selvitetään asiakkaan näkemys käsiteltävästä asiasta. Toisella testataan asiakkaan ehdottamaa väliaikaista näkemystä filosofisesti. Kolmannella testataan asiakkaan ehdottamaan väliaikaista näkemystä kokemuksellisesti. Viimeisellä askelmalla autetaan asiakasta viemään keskustelun aikana esiin nousseita näkemyksiä käytäntöön ja tekemään päätöksiä.

LeBonin menetelmän taustalla on aristoteelinen näkemys teoreettisesta (sophia) ja käytännöllisestä (fronesis) viisaudesta. Teoreettinen viisaus kohdistuu muuttumattomiin totuuksiin. Käytännöllinen viisaus on asioiden, jotka voivat muuttua, jatkuvaa harkintaa ja valintaa. LeBonin mallissa kaksi ensimmäistä askelmaa ovat sokraattisia. Kaksi viimeistä askelmaa ovat enemmän konkreettisia, ja perustuvat Aristoteleen (384-322) käytännölliseen viisauteen.

Se, että Achenbach puhui metodittomuudesta ei sulje pois sitä, että filosofisessa neuvonnassa voidaan käyttää jotain metodia. LeBonin neliportaisen menetelmän avulla neuvonpito voidaan pitää sekä ajallisesti että asiallisesti viisaan harkinnan piirissä. Menetelmällisyys ei myöskään sulje pois neuvonpidon filosofisuutta, joka erottaa filosofin vastaanoton terapioista.

Sokraattinen dialogi

”Sokraattinen dialogi” sekoitetaan monesti Platonin kirjallisiin dialogeihin, joissa Sokrates on hyvin usein pääosassa. Samoin ”sokraattinen dialogi” sekoitetaan Sokrateen käyttämään dialektiseen menetelmään. Sokraattisessa dialektiikassa pyritään osoittamaan toisen osapuolen näkemykset vääriksi. Sokraattista dialektiikkaa kutsutaan eri nimillä; kumoamismenetelmä, vastaesimerkkimenetelmä (kreikaksi, elenkhos). Elenkhos johtaa umpikujaan (aporia), joka ei ole ”sokraattisen dialogin” tavoite vaan yhteisymmärrykseen tai yksimielisyyteen (konsensus) pääseminen.

Tarkoittamani ”sokraattinen dialogi” on kuitenkin saanut nimensä Sokrateelta. ”Sokraattisen dialogin” menetelmänä kehitti saksalainen Leonard Nelson (1882-1927). Nelsonin mukaan menetelmällä voidaan tutkia filosofisia, eettisiä, elämään ja maailmaan liittyviä kysymyksiä. Tämän hän teki pitämässään puheessaan Die sokratische Methode vuonna 1922.

Nelsonin oppilas Gustav Heckman (1898-1996) käytti menetelmää aikuiskasvatuksessa ja opettajakoulutuksessa. Heckman toi Nelsonin konsensusvaatimuksen rinnalle proseduaalisen tiedon vaatimuksen, jolla vastataan kysymykseen ”miten jokin asia tehdään”. Voidaan sanoa, että hän käytännöllisti Nelsonin näkemyksen sokraattisesta menetelmästä. Olen edellä avannut hieman sitä, mitä ”sokraattisella dialogilla” tarkoitetaan.

Seuraavaksi avaan hieman sen sisältöä. Nelsonin mukaan sokraattisella menetelmällä on kaksi vaatimusta: regressiivinen abstraktio ja dogmien välttäminen. Regressiivisessä abstraktiossa edetään ”takaperin” yksityisestä yleiseen. Sokraattisessa menetelmässä tämä tarkoittaa sitä, että dialogisesti edetään osallistujien konkreettisista esimerkeistä yleistyksiin. Nelson ajattelee tämän olevan filosofisesti oikea tapa edetä. Sokraattisen menetelmän avulla esiinnousseista kokemuslauseista muodostetaan loogisia johtopäätöksiä.

Sokraattisen menetelmän tiimalasimallissa aluksi jokainen osallistuja kertoo oman esimerkkinsä dialogin teemasta. Sen jälkeen näistä valitaan yksi yhteinen esimerkki, jota tarkastellaan dialogisesti. Tästä kaikkien hyväksymästä todellisesta kokemuksellisesta jo menneestä tapahtumasta edetään askel askeleelta kohti abstraktimpia tasoja ja löydetään yhteisymmärrys.

Nelsonin mukaan filosofiaa ei voi opettaa valmiina oppirakennelmana. Jos halutaan välittää filosofisia näkemyksiä, ei ole muuta mahdollisuutta kuin se, että haluaa opettaa filosofoinnin taitoa. Jos on olemassa sellainen aine kuin filosofian opetus, se voi olla ainoastaan opetusta itsenäiseen ajatteluun. Nelson painotti filosofian roolia ymmärryksen ja itsenäisen ajattelun kehittäjänä – ei pelkästään tiedollisena oppiaineena. Nelsonin mielestä filosofian opetuksen periaate on; ”valinnan tulee olla itselleen selvä; olet joko sokraatikko tai dogmaatikko”

”Sokraattiseen dialogiin” osallistunut henkilö luo yhteyden ymmärryksensä avulla oman kokemuksellisen tapahtuman ja yleisen totuuden välille. Ja dialogisessa yhteisymmärryksessä kenenkään osallistujan ei tarvitse luopua omista näkemyksistään vaan jokainen saa jotain uutta omaan näkemykseensä.

Filosofisia keskusteluja aikuisille ja lapsille

Ranskalainen Marc Sautet (1947-1998) on filocafe liikkeen perustaja. Aluksi hän piti filosofista konsultaatiota liikemiehille vuosina 1990-1991, mutta tämä ei ollut hänelle menetyksellistä toimintaa. Vuonna 1992 Sautet avasi ”Sokrates kahvilan” Pariisiin. Kahvila oli tarkoitettu ihmisille, joilla ei ollut filosofista taustaa. Hän halusi elvyttää sokraattisen tavan keskustella kadun miesten ja naisten kanssa.

Sautetin mukaan filocafessa ei ole menetelmää eikä tekniikkaa. Asoista keskustellaan sokraattisesti. Tilaisuuden alussa filosofi kysyy vierailijoilta aihetta, josta he haluavat keskustella. Osallistujat valitsevat yhden aiheen, josta sitten keskustellaan. Filosofin tehtävä filocafe-illassa on auttaa keskustelijoita kysymään kysymyksiä sekä antaa filosofisia tulkintoja keskusteltavasta aiheesta. Filosofin tehtävä on fasilitoida filocafe-iltaa. Katso lisää Turun FiloCafe-illoista > https://vuorila.wordpress.com/filocafe/

Lasten filosofian perustajina voidaan pitää yhdysvaltalaisia Matthew Lippmania ja Gareth B. Matthewsia (1929-2011). Lippmanin Filosofiaa Lapsille -ohjelmasta lisää > http://www.edu.fi/perusopetus/uskonto_elamankatsomustieto/elamankatsomustietoa_perusopetuksen_alaluokille/tyotavoista/filosofiaa_lapsille?

Suomalainen filosofinen praktikko Antti S. Mattila on suomentanut Matthewsin kirjan Filosofisia keskusteluja lasten kanssa (2005). Suomessa toimii nykyisin Filo – filosofiaa lapsille, nuorille ja yhteisöille yhdistys. Suomalaisesta lasten filosofiasta lisää > http://filory.fi/

Via-Akatemiassa Kerimäellä 23.6.2015 pidetty esitelmäni lähes kokonaisuudessaan

Mainokset