180217_Wittgensteinin tehtävä – lauseen olemuksen selittäminen

25-vuotias Ludwig Wittgenstein (1889-1951) kirjoitti Tractatus logico-philosophicus teoksen logiikkaa käsittelevät vanhimmat osat jo ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä (28.7.1914). Vuotta myöhemmin 1915 hän syventyi uuteen ongelmaan mielekkään lauseen olemuksesta. Wittgenstein kirjoitti maailmansodan aikana päiväkirjaansa, ”Koko tehtäväni on lauseen olemuksen selittämisessä.”

Hän kirjoittaa muistikirjaansa (22.1.1915) ”Koko tehtäväni on lauseen olemuksen selittämisessä. Tehtäväni on toisin sanoen ilmaista kaikkien niiden tosiseikkojen olemus, joiden kuva lause on. Ilmaista kaiken olemisen olemus. (Oleminen ei tässä merkitse olemassaoloa – muutenhan tämä olisi mieletöntä.)”

Idea kielestä (lauseesta) todellisuuden kuvana syntyi Wittgensteinille, kun hän syksyllä 1914 maailmansodassa itärintamalla luki aikakauslehdestä oikeusjuttua, joka käsitteli pariisilaista auto-onnettomuutta. Oikeudenkäynnissä esitettiin onnettomuuden tapahtumat pienoismallin avulla.

Wittgensteinin mukaan malli toimi lauseena, mahdollisen asiaintilan kuvauksena. Se sai tämän funktion mallin osien (pienoistalojen, -autojen ja -ihmisten) ja todellisuuden olioiden (talojen, autojen ja ihmisten) välisen vastaavuuden johdosta.

Wittgenstein ajatteli, että analogian voisi kääntää toisin päin ja sanoa, että lause toimii mallina tai kuvana sen osien ja maailman välisen samanlaisuuden vastaavuuden perusteella. Tapa, jolla lauseen osat ovat yhdistyneet – lauseen rakenne – kuvaa mahdollista todellisuuden elementtien yhdistelmää – mahdollista asiaintilaa.

Tractatusta pidetään synteesinä totuusfunktioiden teoriasta ja ideasta, että kieli on todellisuuden kuva. Tästä synteesistä syntyy kirjan kolmas keskeinen osatekijä, oppi siitä, mitä ei voida sanoa, ainoastaan osoittaa.

Wittgenstein tiivistää Tractatuksen esipuheessa kirjansa seuraaviin sanoihin: ”Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava”. Hän päättää kirjansa samaan toteamukseen ”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava” (TLP 7).

Kielen rajan sisäpuolelle jäävät kaikki mahdolliset ja todelliset asiantilat (Sachverhalt). Niistä voidaan mielekkäästi puhua ja niitä voi tieteellisesti tutkia. Sitä, mitä on rajan ulkopuolella ei voi kielen avulla kuvata. Silti se osoittaa (zeigen) meille olemassaolona, voimme ”nähdä” sen tajuamalla, ettei sitä voi sanoa.

Tractatuksessa hän kirjoittaakin ”Minkä voi osoittaa, sitä ei voi sanoa”. (TLP 4.1212). Saksaksi ”Was gezeigt werden kann, kann nicht gesagt werden”. (TLP 4.1212). Englanniksi ”What can  be shown cannot be said”. (TLP 4.1212).

Huomionarvoista Wittgensteinin Tracatuksessa on se, että hän päiväsi teoksen esipuheen vuodelle 1918, vaikka teos julkaistiin vasta 1921. Tracatuksen esipuheesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta!

 1.2.3.4.5.6.7.

Kirjoitus perustuu Kriittisessä korkeakoulussa pidettyyn ”Wittgenstein kielen ja mielen filosofina” –luentosarjaan 15.2.2018.

Luentosarja jatkuu toukokuussa 2018 kahdella luennolla. Keskiviikkona 2.5. on aiheena ”Wittgensteinin käsitys kielestä todellisuuden kuvana”. Torstaina 31.5. aiheena on ”Wittgensteinin käsitys kielestä lauseiden järjestelmänä”.

Luentosarja jatkuu syksyllä 2018 kolmella luennolla Wittgensteinin myöhäisfilosofiasta.

KATSO LUENTOSARJASTA LISÄÄ KRIITTISEN KORKEAKOULUN SIVUILTA > http://kriittinenkorkeakoulu.fi/kriittinen/koulutus/luentosarja-ludwig-wittgensteinin-kielifilosofiasta/

Mainokset